lauantai 27. lokakuuta 2012

Ensilumi Turussa


 

Harvemmin tulee kuvattua kaupunkikuvia, tänään oli niin hieno päivä että päädyin Aurajokirantaa kuvaamaan ja sieltä Turun Linnaa. Ensilumi ja ruska toivat kivasti väriä kuviin.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Retkitulilla




 Kurjenrahkan kansallispuistossa sain maistaa tikkupullaa nuotiolla ja herkullista olikin.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vuokkot kukkivat


Kevätkuvaus alkaa joka vuosi vuokkojen kuvaamisella. Tänä vuonna löytyi kuvattavaksi  harvinaiset värit, punainen ja melkein valkoinen sinivuokko.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Mustikkapiirakka

 Ruokakuvausta kokeilin vaihteluksi kuvaukseen. Perinteinen mustikkapiirakka jota enää harvoin saa...

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Naantali talvella



Vihdoinkin saatiin lunta ja pakkasta tänne etelään, jos ei olisi ollut lunta, ei olisi tullut lähdettyä kuvaamaan Naantalia. Ensimmäisen kerran tulikin kuvattua tätä naapurikaupunkia talvella. Kesäkaupunkina pidetty Naantali oli kaunis, vielä kun suuri osa jouluvaloista ja koristeista oli heti loppiaisen jälkeen ihailtavana.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulua odotellessa

Joulua ja lunta odotellessa etsin viime joulun kuvia kun näin vilauksen joulupukista ja tontusta. Kuvatkin ehdin napata kun kamera sattui olemaan matkassa.

Kuvat löytyvät Cartinasta ja Vastavalosta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kuvat käytössä

Äänikirja, Saanan rinteellä, runoja tunturissa. Valde Aho.



  Jylhän karu
on tunturin seinä,
kallionkolossa kukkanen.
Avoimin silmin,
kiireettä kuljen,
satuisen aarteen havaitsen

Suuri on pientä
pieni on suurta
hipussa onnen jyvänen

              Valde Aho


  Kirja, Maahisten mailla koettua. Valde Aho.


Valokuvaamiseen tuli tarkoitus, kun aloin laittaa kuvia kuvatoimistoihin. Saada kuvia käyttöön, ei vaan omalle koneelle säilömiseen. Paras positiivinen palaute kuvaamisessa on tieto, että kuville on käyttöä.

Runoilja Valde Aho, Torniosta otti yhteyttä ja oli kiinnostunut Saanakuvastani, niitähän mulla riittää kun erityisesti Kilpisjärvi on mieluinen kuvauspaikka.  Siitä alkoi mukava yhteistyö hänen kanssa, molemmilla kun sama kiinnostuksen kohde, Lappi.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

maanantai 17. lokakuuta 2011

Syksyn kuvaukset luonnossa

Syksyiset vaahteranlehdet toivat mukavasti väriä kuviin.